Egomanian manifesti

User Profile
Friends
Calendar

Egomanian manifesti

Below are the 25 most recent journal entries.

[ << Previous 25 ]



	2009.11.11 01.49 1. Sellaista iloa voi olla vaikea kuvitella. Oli 26.12. joulukuuta vuonna 2007. Astuin ulos hammaslääkäristä ja tiesin, ettei hampaisiin enää sattuisi. Takana oli kamala joulu. Olin narkkari. Huumeeni oli jääkylmä vesi. Olin onnistunut hankkimaan hampaani sellaiseen kuntoon, että ulkoilman kanssa tekeminen oli niille kivuliasta. Ajatelkaa! Niin hauraat hampaat, että hengittäminen sattui kylmällä. Ravasin läpi jouluostosten Venlan ja siskoni kanssa. Meillä oli silloin vielä rahaa. Kävimme hallissa ostamassa kaloja ja juustoja, Stokkalla hankkimassa muita herkkuja. Äitimme kävi niissä paikoissa. Kalaliike Marja Nätti myi meille kaikkein parasta lohta. Juustokaupassa saimme maistella juustoja - ja maistelimme! - mutta silti ostimme (kuten aina) Old Amsterdamia ja Saint Aguria. Se oli erittäin kivuliasta. Jouduin nähkääs pitämään aina mukanani pientä vesipulloa. Hampaani (alunperin yksi, joka sitten otti kaikki muut mukaansa) vihloi jatkuvasti. Paremman olon resepti: 1 kulaus vettä. Kylmän veden huljuttelu suussa auttaa pitämään kivun ja tuskan loitolla. Kahden minuutin kuluttua veden lämpötila nousee niin paljon, että se on vaihdettava. Aika, jona elämä on siedettävissä ilman vettä suussa: noin minuutti. Yksinkertainen laskutoimitus paljastaa elämän melko hankalaksi. Jos suuhun mahtuu kerrallaan 0,3 desiä vettä ja vesipullon tilavuus on noin 5 dl, saadaan 5/0,3*2 = noin puoli tuntia. Puoli tuntia oli elämäni maksimimitta, sillä ilman vettä tunsin kuolevani. Voitteko kuvitella, millaista on olla riippuvainen pullossa olevasta vedestä? Olin narkkari. Akateemisessa kirjakaupassa veteni loppui. Elämäni vesi juoksi vähiin, jos sallitte. Sairaana, tutisevana, kärsivänä vanhana miehenä. Pyysin vettä kahvilan myyjätytöltä, joka katsoi silmiini ja antoi lasin. Sen turvin pääsin kotiin, sain vietettyä joulun ja aikanaan tapasin ihastuttavan hammaslääkärin joka vei kivun pois. Tämä tarina on oikeastaan hampaideni tarina. 2. Hammaslääkärit: a) satuttavat ihmisiä b) levittävät pelkoa ympäristöönsä c) tekevät töitä 9-16 d) pelastavat ihmisiä. Millainen ihminen ryhtyy tällaiseen työhön? ilmeisesti ainakin Töölön YTHS:llä on kriteerinä, että pitää olla hassun niminen. Minua hoisivat Pia Porthan, Esikko Mykkänen, Nina Raij ja sokerina pohjalla Laura Waltimo. Yksi oli sellainen, että pelkäsin aina sen tekevän jonkin virheen. En omasta puolestani - kärsimässähän sielä oltiin. Vaan lääkärin, vaikutti niin mukavalta, en ehkä olisi kestänyt, mikäli Niina olisi joutunut selittelemään mokaansa. Myöhemmin kävi ilmi, että hän tekikin. Ei porautunut hampaaseeni tarpeeksi syvälle. Niin se menee. 3. Juurihoito eli endodontia on tulehtuneen hampaan hoitomenetelmä. Juurihoidon tavallisin syy on hammasytimen tulehtuminen tai kuoleminen. Hampaan kruunu on mikrobien tie pulpaan ja juurikanavaan. Karies, traumat, korjaava hoito tai mikroskooppiset halkeamat avaavat tien dentiinitubuluksiin ja juurikanavaan. Hampaan tulehtuminen tai kuoleminen diagnosoidaan röntgenkuvien avulla, kun hampaan ydin on vahingoittunut tai kuollut, se tulee juurihoitaa. Juurihoidossa hoidetaan ja ehkäistään yksittäisen hampaan infektio. Työvaiheet Hammas preparoidaan (eli poistetaan hampaan hermot ja verisuonet) pienillä avaaja- ja laajennusneuloilla. Tyhjät juurikanavat desinfioidaan ja kuivataan pienillä paperinastoilla. Sen jälkeen kanavat eristetään juuritäytteellä. Juuritäytteen päälle laitetaan paikka. Juurihoidossa joutuu yleensä käymään useamman kerran, jotta tulehdus saadaan hoidettua. Ensimmäisellä käynnillä hampaan kruunua porataan, poistetaan suurin osa hampaan hermoista ja verisuonista, sekä laitetaan lääkeainetta juurikanaviin, tällöin hampaan puudutus on välttämätöntä paitsi siinä tapauksessa jos hampaan hermot ovat kuolleet. Seuraavilla kerroilla, kun juurikanavia vielä laajennetaan ja lääkeaineita vaihdetaan, puuduttaminen ei aina ole tarpeen, mikäli kaikki hermot ja verisuonet on saatu poistettua. Tällöin hammas ei tunne kipua. Juurihoidon päämääränä on mikrobien poisto juurikanavasta. Tämän takia jokainen juurihoidon vaihe suoritetaan aseptisesti/steriilisti. Juurihoito on toimenpiteenä erikoislaatuinen, sillä työskentelyalue on mahdollista eristää täysin muusta suuontelosta. Erittäin kivuliaaksi juurihoito käy, mikäli alun perin tulehtunutta hermoa ei saada kokonaan poistettua. [wikipedia:juurihoito] 4. Miten hampaan pääsivät sellaiseen kuntoon? Merkityksetön lapsuudentarina: minulla oli yksi reikä 12-vuotiaana. Tarinan olennaisempi osa koskettelee oikeastaan kitaraa. On olemassa kaksi Veikkoa. Toinen Veikko on se, jonka te tunnette. Se joka ajattelee, puhuu, toimii. Analyyttinen, nopea, hauska. Toinen Veikko on se joka tuntee. Olen jakanut minäni. Ei skitsofreniaa, vaan täydellistä etäännytystä. En tunnista omia tunteitani. Joudun päättelemään ruumiini reaktioista, että nyt minua jännittää. 12-vuotiaana soitin klassista kitaraa. On olemassa mahdollisuus, että mikään ei ole niin pelottavaa. Olet yksin lavalla ja vastaat yksin jokaisesta äänestä. jokaisella äänellä on rajaton mahdollisuus olla puhdas, kaunis ja ihana, jokaisella fraasilla on mahdollisuus kantaa kuulijansa toisaalle. jokainen sointi voi olla se sointi, joka rikkoo jotakin kuulijassaan, nyrjäyttää ainakin palan maailmaa paikoiltaan. Jokaisen äänen voi myös mokata. Aina ennen esitystä olin täysin tyyni. Mielessäni ei risteillyt tuhansia paniikkeja tai mitään. se oli joko tyhjä tai täytetty epäolennaisuuksilla. Kuitenkin olin kauhuissani. Tämän huomiasin tarkkailemalla käsiäni ja vatsaani. Käteni eivät niinkään tärisseet vaan palelivat. Tiedostava minäni ei pelännyt esiintymistä, mutta vereni pelkäsi. Se tiesi, että käteni ovat esiintymisen etulinjassa, ja pakeni niistä kokonaan. ihme, etteivät menneet kuolioon. Ihmettelin monta vuotta, miksi minua aina haukotutti ennen mitä hyvänsä esiintymistä. Vereni pelkää sitä: se kieltäytyy viemästä riittävästi happea aivoihini. Myös vatsani oli aina herkkä poimimaan signaaleja. Kävin ensimmäisen kerran hammaslääkärissä neljä päivää sen jälkeen kun äitini siirtyi Terho-kotiin saattohoitoon.



	2009.07.13 11.09 lontoo Pientä matkapäiväkirjan tyyppistä pukkaa. Lähdön onnistuin hoitamaan klassisella sähläyksellä. Pakkailin kamojani kaikessa rauhassa kotona ja ajattelin, että teenp tässä tän internet Check inin samantien, ettei tarvitse kentällä jonotella. Sitä suorittaessani havaitsin koneen lähtevänkin 11.25, ei suinkaan 12.25. ... Ankaran sähläyksen ja mitä sujuvimpien lentokenttämuodolllisuuksien jälkeen kerkesin kuitenkin koneeseen vallan hyvissä ajoin. Lentokoneessa ongelmana ol lukeminen: otin aamulla kiireessä hyllystä Lolitan, jossa ehkä törkein (sellaisella Ratto-lehden tavalla) kaikista kirjankansista, kuin olisi lukenut vanhaa pornolehteä lentokoneessa! Onneksi ikkunapaikalla kirjan kansi on luontevasti poispäin kanssamatkustajista. Joopa joo. baareja drinkkejä, viiniä... Kaiken kaikkiaan mukava ensimmäinen päivä. Tänään parlamenttiin ja itälontooseen.



	2008.11.03 15.34 Kävin teatterissa Kävinpä katsomassa teatterissa oman näytelmäni, Harjoitelmia tyylillä (ja joo, otsikko on huono). Vähän pelotti, sillä en ollut prosessissa mitenkään mukana, vaan pyllähdin suoraan ensi-iltaan. Mutta hei, se todella toimii! Se pyörii sittenkin. Kaikki ei ole loistavaa ja muutamassa kohtaa vähän jopa häpesin omaa tekstiäni, mutta kantsii todella mennä katsomaan se! Kaupanpäälle saa toisen näytelmän, ikäänkuin alkupalaksi. Eli nettisivut löytyy tuolta: http://mysteeriteatteri.fi/index.php?page=pieni_on_kaunista&css= OTtaisin sitten tosi mielelläni vastaan jotain palautetta, ja nimenomaan tekstistä, vähemmän ohjauksesta....



	2008.10.20 01.43 Minä määriteltynä Tässä erästä kampanjaa tehdessä tulimme Venlan kanssa pohtineeksi, mitkä meidän hyvät ja huonot ominaisuutemme erilaisten projektien tekijöinä ovat. Venla naulasi mut ihan hyvin seuraavasti: Mä pystyn selviytymään mahdottomasta, mutta kaikesta aina tulee mulle mahdotonta. Noin se taitaa valitettavasti mennä. Mutta toisaalta: entä jos voisi muuttaa omaa käytöstään vaikka vaan hippu hiukan, niin että kaikesta ei enää tulisi ihan niin mahdotonta?



	2008.06.25 01.49 yksityisyydestä Ajattelin alkaa pitämään yksityistä ja julkista verkkoprofiiliani hiukan tiukemmin toisistaan erillään. Tämä johtaa todennäköisesti tämän livejournalin muuttumiseen "vain ystäville" sunnatuksi. Mulla on päässäni muutamiakin juttuja, joita haluaisin käsitellä kirjoittamalla, enkä mä ole koskaan osannut kirjoittaa pöytälaatikkoon. Varsinainen kysymys on siis tämä: kuinka moni ihminen tätä lukee, joka ei ole kaverilistallani? Viimeaikaisella päivitystahdilla tuskin kukaan enää, mutta aina voi toivoa. Siis jos olet seurannut tätä puolivallatonta ja puolijulkista mutinaa, ja elämäsi huonontuisi jollakin tapaa siitä, että se ilo sinulta kiellettäisiin, laita kommentti niin katsotaan mitä keksitään. nyt kaikki mukavat stalkkerit esiin koloistaan, puhumalla voitte vain voittaa.



	2008.06.16 01.33 Ongelmamme on nykyään vakava keskustelu. Se ikään kuin leijui yllämme, koko ajan ilmassa, mutta samalla tavoittamattomana. Ja ennen kaikkea aina samana. Mä voisin sanoa, että oon taas kuunnellut paria biisiä ja itkenyt ja kaivannut, mutta mitä se muka auttaisi? Vakava keskusteltava loppuu kesken, mutta tarve vakavalle keskustelulle ei. Mutta ei sitä haluaisi puhumattakaan olla. Ja oikeastaan leijuminen oli varsin väärä verbi. Kun yritimme keskustella kepeästi sushista tai elokuvista tai mistä nyt ihmiset puhuvatkaan, tukahduttava roikkuminen olisi ollut parempi. Vaikka olisikin ollut ihan mukava puhua sushista ja elokuvista.



	2008.05.22 14.55 huu Onpas vaikeaa palata takaisin normaalielämään. Vietimme ensin oikeni mielyttävän vähän alle viikon Rannan ja Jounin luona Würzburgissa. Saatamme laittaa kuviakin joskus, ja ainakin kerromme siitä yhdestä ravintolaillallisesta, jossa meidän annoksemme oli niin iso, että sitä varten tuotiin oma pöytä. <3 Baijeri. Tulimme sieltä erinäisten liikennevälideiden (lentokone, kaksi junaa, bussi, auto ja ratikka) avustuksella kotiin maanantaina, tai oikeastaan tunti tiistain puolella. Ja tiistaiaamuna yhdeksältä alkoivat Teatterikorkean dramaturgilinjan pääsykokeet. Siellä hypittiin ja laulettiin, ja haastateltiin, ja lähinnä kirjoitettiin (mikä toki rules.). Tiistaina sille oli vähän liikaa aikaa, kerkesi jo lopuksi ahdistamaan. Riemulla ei ollut rajaa, kun tiistaina ääni puhelimesta kertoi, että olin päässyt valintojen 3. vaiheeseen, eli tokavikalle päivälle. Keskiviikkona sama setti uudestaan, paitsi että piti rakentaa jokin tila, jossa jotakin on juuri tapahtunut, sekalaisesta romusta ja vastailla kysymyksiin. Ensimmäiset artefaktit, joihin silmä törmäsi, olivat pehmolelupupu, metsurimaski, lätkähanska ja saha... Ilmeisesti se ei sitten ollutkaan se ässistä ässin vaihtoehto, sillä neljänteen vaiheeseen eivät kutsuneet. Harmistus on ihan hyvin kaikissa rajoissa, mä olen kuitenkin oman elämäni suhteen vähän konservatiivi - että eipähän tarvitse muuttua taideopiskelijaksi. Se olis ollut hauskaa, mutta nyt voi sitten tehdä taas jotain muuta. Sinänsä kolmosvaiheeseen pääseminen on kyllä melko rohkaisevaa: tykkäsivät mun alkuperäisestä pääsykoenäytelmästä, ja mustakin sen verran että vielä mut kerran nähtyään halusivat uudestaan. Että voipi hyvin olla että ensivuonna uudestaan. Mutta että tällaisten vaiheiden jälkeen on vähän vaikea orientoitua siihen, että on kotona ja pitäisi koko ajan istua koneella ja tuottaa jotain, ja siivota ja tiskata ja maksaa laskut ja vaikka mitä. Olo on kuin olisi vähän ohi. Ihan onnellisesti ohi, kylläkin.



	2008.02.07 00.49 Musaa! Heipä-leipä, seuraa ankaraa Youtube-linkittelyä. Kuunnelkaa näitä, nää on sikamaisen hyviä. Muistaako kukaan enää Gnarls Barkeleytä? Toivottavasti, sillä ainakin nää videot on ihan sikamaisen tiukkoja. Tässä ensimmäinen, jossa ennen kaikkea toi video on aika makee. Biisikin kohtalainen. Tää toinen on jonkun muun tekemä video sikahyvään Transformers-biisiin. Digatkaa tätä. En nyt laita tähän sitä Crazy-hittiä, vaikka siinäkin on aika hyvä video. Sen te ootte kuullu niin monta kertaa, että please vaan. Sitten jotain aivan muuta. Joskus aikanaan kun mä olin sivarissa, soi radiossa Airin joku kaveri tai muuten vaan signaama Sebastien Tellier, ja sen yksi biisi, La Ritournelle tai jotain. Ranskaa, kuka siitä tietää. Tässä on se, ja siihen jonkun tekemä video. Tämä kappale, ja etenkin toi video, on sellainen, että mua rupeaa joka kerta itkettämään kun katson/kuuntelen sen. Yleensä ihan silkasta liikutuksesta, ja myös... no, katsokaa se video. Se on tavallaan surullinen, mutta kuitenkin rakastava, ja oikeastaan iloinen ja NIIN TUNTEIKAS, ETTÄ SATTUU. Mä myös pakahdun ihan puhtaasta kauneudesta. Vaikka noi sanat onkin vähän kornit, niin en anna sen haitata itseäni, vaan dikkailen silti hävyttömästi. Jos tuo äskeinen oli se emotionaalinen huippukohta, niin nyt otetaan sitten hallittu lasku eikä jätetä teitä tyhjän päälle harhailemaan. Franz Ferdinand ja Eleanor put your boots on, yhdistettynä saksalaiseen elokuvaan. Ihana Mash-uppien aikakausi! edit: olis ihanaa jos te kaikki antautuisitte pieneen muisteloon, niin kuin Peppi tuolla kommenteissa. Mitä tulee mileeen la Ritournellesta? <3 internet-yhteisöllisyys. Ainiin, ja muistakaa lukea mun toista blogia blogs.helsinki.fi/eranti !



	2008.01.16 19.03 Loistavaa! Kun mä oon iso, mä haluan tällasen bändin:



	2008.01.12 02.09 Nufit, vielä kerran Tosiaan, ne ketkä asuvat jossain muualla, tai joita ei muuten nappaa tulla Espooseen, voitte seurata tapahtuman blogia osoitteesta www.nufit.fi/blog. Meitsi (ja ehkä joku muukin) raportoi siellä viikonlopun tapahtumista kuvien kera.



	2008.01.11 12.50 Nufit tänään Tänään alkaa järjestyksessään jo seitsemäs Nuorten filosofiatapahtuma, tällä kertaa lähellä Espoossa, tarkemmin sanottuna Tapiolassa. Suosittelen todella lämpimästi tulemaan paikanpäälle, paitsi koska olen henk. koht. nähnyt tosi paljon vaivaa sen eteen, myös koska meillä on melko tiukka ohjelma. Esimerkiksi tänään voi tulla fiilistelemään valtiosihteeri Raimo Sailasta, joka tunnetaan myös “Suomen Kuninkaana”, taideteollisen rehtoria Yrjö Sotamaata ja masturbaatiopappi Teemu Laajasaloa. Myös huomenna ja muina päivinä on tiukkaa ohjelmaa, käykää vaikka tarkastamassa www.nufit.fi Toivottavasti näemme Tapiolassa!



	2007.12.26 02.18 Ensimmäinen oikea meemi Hmm, näköjään livejournalissa on ensimmäinen oikea meemi (Tai toki "ensimmäinen"), sillä tää vuodenvaihdeskebe on jo niin monen tekemä, että munkin on ehkä pakko. ( Vuosimeemi - meemivuosi )



	2007.11.07 12.23 Marraskuun maailma Marraskuun meininkiä kylmä, sataa vasten kasvoja koko suomiskene talsii tätä samaa katua helvettiin mut mua kiinnosta mun ei tarvii välittää Stevie kuiskii (tai kiljuu) mun korviin don't you worry 'bout a thing ja mitäs mä huolisin? Cabasa säksättää ja meitsi joraa ja laulaa hyvä päivä



	2007.10.30 01.08 Here we go! Sanoista tekoihin. blogs.helsinki.fi/eranti. Keskeneräiset ja päivittyvät, joo joo. Ja tuskin tämäkään kuolee, ainakaan tämän enempää (höhö). Mutta lukekaa sitä. Taakii settii ainakin tulossa.



	2007.09.19 12.28 Viisautta vanhan kansan, tietoa aikojen takaa Kertoo Kanteletar: Löytyvi kultaa kupiksi, Jos talonpoika tahtoo, Hopeeta housun napiksi, Ken kaluksi sen katsoo; Löytyy myös sanoja virsiksi, Kun etempätä etsii, Ja laittelevi lauluksi, Runoiksi tehä viitsii. -- Miehellen ei myös mitään tee, Jos ryypyn, kaksi ottaa, Vaan kolmas mieltä koittelee, Ja neljäs älyn voittaa; Viinasta ei tule viisaus, Kun sitä paljo ryyppää, Vaan kevyt luonto, kerkeys, Sen kanssa olla pyytää. Löytyihän se munkin suhde alkoholiin määriteltynä jostain.



	2007.08.29 23.58 Random top-10 10. Opri osaa sanoa jo veikko! Tosin se on enemmän jotan erkko tai peikko tai jotain, mutta merkitys käy selväksi. Rules! 9. Koulu alkaa Ei siit sen enempää. 8. Työt loppuu kohta Sit voin olla taas vapaana luennoille kirmaava pieni itseni. Kasist neljään en todellakaan. 7. Anu Partanen Palaa imagen toimituspäälliköksi ja tosta noin vaan lehti on taas hyvä. Uskomatonta. 6. Pakastekylmä Stowford-siideri. Kts. kohta 1. 5. Vakuutukset. Sanonpa vaan, että hankkikaa lapset kotivakuutus, se kyllä maksaa itsensä takaisin. 4. Sampo & muut On ihanaa sanoa "olimme huonoja, olkaamme parempia" ja toteuttaa sanansa. Lisäksi Facebook päästää yhteyteen kaikenlaisten menneisyyden haamujen, ja enenn kaikkea sellaista, jotka ovat vaarassa muuttua sellaisiksi, kanssa. Voiko sitä sen selvemmin sanoa. 3. Kotielämä Piirakkaa ja sauna ja parveke ja Kaisa ja Venla. 2. Muse: knights of Cydonia Soinut päässä tauotta neljä päivää. (kiitti vaan, mikko). Olen sankari, olen vaeltaja, ratsastan surisevalla kitaralla ja syna-arpeggiolla kohti falsetintäytistä loppujytistystä, matkan varrella pudotellen obskuureja viittauksia maailman pelastamiseen. Miehekäs sankariprogemeininki yhdistyy spagettiwesterniin ja retrofuturismiin = i'm in lovex! AI NIIN ja sanoinko että täs on melkein diskokomppi?!? 1. Kylpypalju. Elämä on täydellistä, kun lilluu tällaisessa suunnattomassa tynnörissä mukavien ihmisten kanssa kylmää juomaa siemaillen ja lonkeropornosta kirjallisuudesta keskustellen. Piippu puskee savua, vesi on lämmintä, melkein kuuma, ilma kuitenkin jo miellyttävän viileää, ja maaseudun tähtitaivas avautuu yllä. Rentous, nautinto, täydellinen pysähdys. Kun nousen pois, otan jääkylmän stowford-siiderini pakkasesta ja humallun ihanuudesta. Kun mä kasvan isoksi, musta tulee kylpypalju.



	2007.08.07 00.38 Sälää Heipä hei vaan, täällä teidän naapuruston ystävällinen internet-olmi. Nyt olen viimeinkin virittänyt verkkopresanssini todella timmiksi. Perustin tilin Flickriiin ja virittelin universumin harmoniaan sen kanssa, samoin tein itselleni Youtube-tunnarit ja jaiku-härpäkkeen. unohtaa ei pidä myöskään Facebookkia. Ostin myös uuden kännykän, ja olen viimein päässyt kännykkäkuvaajien heimon jäseneksi. Flickr-homman nimi on kuva päivässä. Tai saattaa se olla videoikin. Otan kamerakännykällä kuvia, ja pistelen niitä tuonne Flickriin. Niitä voi katsoa joko tuosta etusivulta, mutta siinä saattaa näkyä joukossa joitakin muitakin kuvia, tai sitten täältä, jonne ne tulevat pelkkänään. Jos jostakusta tuntuu nyt siltä, että tässä kaikessa on vähän liikaa väijymistä (suattaapi olla tottakii), niin voi katsoa pelkkää tuota jaikua, kun se (ainakin periaatteessa) siis kokoaa kaikki nämä virrat yhteen. Mukaanlukien tämän livejournalin. Kaikkialla, kaikkien kanssa, yhtä aikaa, nyt ja aina. -- Loistava fiilis. Tai että olo on kuin 14-vuotiaalla, eilen illalla vallitsi suunnaton vitutus, ja tänään olen maailman kuningas. Aion lopettaa työt, sillä uusia tuntuu tulevan sellaista tahtia, ettei auta homehtua virastossa tämän pidempää. Ja ne uudet on niin paljon seksikkäämpiä! -- Seksikäs oli myös se näky, joka minut yöllisellä vaelluksellani kohti kotiovea kohtasi. Kävelin vanhaa katajanokkaa, asuntoja kivijalassa, verhot auki, seksiä. Siinä se pariskunta otaa nusautti, ehkä kolmen metrin päässä. Nainen oli kaunis ja mies voimakas. Katsomaan oli toki pakko jäädä, vaikken ihan siihen tiirausetäisyydelle. Oli yllättävän eroottista (ei siis kiihottavaa vaan eroottista), kun näki vain siron, ohueen sukkaan verhoillun jalan ja harteikkaan miehen varjokuvan seinällä. Vaihtoivat asentoa ja kaikkea. -- Lampsin siitä kotini yksinäisyyteen. Koko matkan iPod (jota kutsun tästä lähin minipossuksi, sillä tietokone on possu ja kännykkä pikkupossu, ja jos ostan vielä pöytäkoneen, tulee siitä emäsika) soitti Frans Ferdinandia ja kävelin kädet agressiivisesti viuhtoen. Kotiovi jo lähestyi, ja ajattelin: "Nyt voisi kyllä tulla Eleanor put your boots back on", että vähän adrenaliinihyöky rauhoittuisi ennen kotiin menoa. Ja kuinka ollakkaan sieltä se kilahti korvissa soimaan. Minä ja mun laitteet, me ollaan yhtä. Ja tää biisi on siis _niin_ I-HA-NA, vähän ku olis biitlesii! Ja sit kuitenki niin Fransii, voih. -- Vastaisuudessa tämä blogi keskittyy minuun ja vain minuun. Kun keksin jotain mielenkiintoiseta sanottavaa, perustan toisen blogin. "jotain vakavaa". "Very high-brow". "kultturellia ja intelligenttiä". Jne jne jen ad nauseum.



	2007.07.17 23.13 Brittein saret, viimeinen osa Hei vaan, taas kotona. (ja oikeastaan jo vuorokauden). Tapahtumat saivat siis haipakan käänteen loppua kohden, mutta kaikki ajallaan... Kuvia löytyy täältä Vikat päivät Achill Irlandilla sujuivat oikeastaan ilman mainittavia kommeluksia. Irlanti on kyllä jännä maa. Suomalaiset ovat keskimäärin niin innostuneita Irlannista, etten ollut tajunnutkaan, kuinka ankea paikka se oikeastaan on: paljon porukkaa sieltä on lähteny siirtolaisiksi nälän takia, maa on tosi uskonnollinen, edelleen aika köyhä (vaikka Dublin kuhiseekin äksöniä), ruoka on vähän pahaa... Ja Venla keksi tosi hyvin, Irlantilaiset ovat onnistuneet loistavasti brändäämään sen, että aina sataa, loistavaksi vihreydeksi. Ovelaa porukkaa. Ja ton siirtolaisjutun takia tosi monessa maassa suhtaudutaan irlantilaisiin eri tavalla ku suomessa... Mutta sain kyllä kerran palvelua sellaiselta ihan somalta punatukkaiselta ja pisamaiselta irkkutytöltä, että sellaisiakin näköjään on. (Paikka oli tosin starbucks, joka tavallaan vähän vähentää tän siisteyttä...) Lisäksi irlantilaiset tiet ovat kapeita, huonokuntoisia ja mutkaisia. Ja kyllä, niillä on nopeusrajoitus yleensä 100 km/h. Ja bonuksena, Irlannissa ei tarvitse ajokorttia ajaakseen autoa. Riittää, että lätkäisee punaisen L-kirjaimen auton takalasiin. Ai niin, ja muistinko mainita, että poliisi sai valtuudet puhalluttaa autolijoita vasta kaksi vuotta sitten? Hullu maa, ja kyydissä ollessa tuli aina huomattavan paha olo. Maisemat olivat kyllä aika huikeita välillä, etenkin tuolla Achill Islandilla. Punkesimme tiemme Dubliniin, kävimme syömässä ja elokuvissa (Shrek 3, ei hullumpi, mutta pikkasen epätyydyttävä) ja hengaamassa noin kolme tuntia sellaisessa fiftarihampurilaispaikassa jossa kaikki oli hyvää ja epäterveellistä ja hauskaa. Ihanaa pirtelöä, vanhaa soul-rokkia ja sen sellaista ja loistava hampurilainen jne. Taisin jopa viimeinkin voittaa vähän korttipelissä. Temple Barin baari/Kulttuuri/meininkialue oli aika kivan olonen, kauheasti porukkaa ja vaikka kuinka monta mukavan näköstä baaria ja sen sellasta. Dublin oli niinkuin Kaisan kosmetiikkamyyjä Harrod'ssilla sanoi: vähän niinku Lontoo, mutta korostuneemman kultturelli. Tai mistäs sitä tietää, mutta siltä se vaikutti. Mentiin sitten taksilla koomaamaan lentokentälle (lennon oli määrä lähteä 7:15 tai jotain) ja kun aika koitti, Ryanairin Check-inniin ...jossa Venla ei löytänyt passiaan. "Just a moment, we'll look for it". Se hetki venyi sitten noin 36 tunniks. Etsimme joka paikasta, ei löytynyt, Kävimme kaikki rinkat läpi ja laukut ja jotain. Totesimme tilanteen: "kello on viisi aamulla, on sunnuntai, olemme vieraassa maassa ilman passia tai mitään muuta henkilöllisyystodistusta, lento lähtee kahden tunnin kuluttua, jees jees." Taistelimme aikaimme, kävimme poliisilla ja infoissa ja löytötavaroissa ja vaikka mitä - tottakai täysin tuloksetta. Gay-irlanti ei toki ole edes Schengen-maa, että mikään muu kuin se passi ei olisi mitenkään auttanut. Onneksi Suomen suurlähetystöllä on sellainen hätälinja joka on auki aina, joka vastaa aina ja joka kertoo, mitä pitää tehdä. No ei sit mitään, Kaisa lentokoneeseen ja kotiin, mulle ja mun tytölle taksi hotelliin. Kirjauduimme sisään ysiltä ja unta palloon, syömään, uudestaan leffaan ja syömään (tämä siis edelleen sunnuntaina). Oli erittäin vaikea tajuta, miten päivät menevät. Oikeastaan sunnuntaipäivä oli aika kiva, Harry Potter vitonen oli elokuvana mun mielestä oikeasti aika hyvä, venlan mielestä jees. Siinä oli tosi hienoja kuvia ja uskomattoman kauniit efektit. (on hienoa, että tietokoneefektejä on ollut jo niin pitkään, että nyt voi oikeasti sanoa, että efektit ovat rumia tai kauniita, kun ei tarvitse keskittyä niiden tekniseen pällistelyyn). Aika haipakkaahan noissa leffoissa kyllä mennään. Onnistuimme myös toiseen kertaan hankkiutumaan syömään sellaiseen kiinalaiseen, jossa kaikki muut syöjät puhuvat kiinaa, mikä lienee ihan hyvä merkki. Ainakin ruoka oli hyvää, söimme puikoilla ja olimme vähän niinkuin treffeillä. Oli oikeastaan Venlan kanssa aika hauskaa ja herkkää. Saimme passin sitten maanantaina suurlähetystöstä, sellaisen makean "vain kotimatkaa varten" -passin joka on voimassa viikon. Jännittävästi ne myönsivät sellaisin, vaikka venlalla ei siis ollut mitään henkkareita, sanoi vaan sotun ja nimen ja sit ne tsekkas jotain Loviisan poliisilta (Venla on syntynyt siellä), ja se ilmeisesti riitti niille. Itse passi oli joko a) pudonnut junaan b) varastettu c) muu, mikä? Vaikea mennä sanomaan. Yritimme saada lentoliput internetin kautta, Finnair xiittasi eikä antanut niitä, joten menimmä kentälle, etsimme tiskin jossa BA:n sedät ja tädit myivät niitä, ostimme liput parin tunnin päästä lähtevään Finnairin koneeseen, jotka maksoivat noin 1800 miljoonaa. Päivän suurin ilon pilkahdus: Olimme kävelemässä pois päin tiskiltä kun se myyjänäätä juoksi perässä ja sanoi että säästämme noin 700 miljoonaa jos ostammekin edestakaiset liput emmekä vain yhteensuuntaan. WTF? Kansainvälinen lentoliikenne on niin kummallista. No nyt meillä sit on yhdet paluuliput Dubliniin, kattellaan että tuleeko käytettyä. Jännällä tavalla Dublin muuttui melko ahdistavaksi paikaksi heti, kun ei päässyt pois sieltä. Mutta kai mikä tahansa paikka muuttuisi. Oikeasti se on varmasti aika kiva kaupunki, oltiin sellasella kivalla kävelyshoppailukadulla ja nähtiin melkein sellanen kiva puisto jossa vois hengaa. Sananen rahasta. Moni teistä tietääkin, että perin ja sain vakuutuksista jokusen rovon äitini kuoltua. En ole käyttänyt sitä kovinkaan paljon, mitä nyt ostanut tietokoneen ja jotain. Aikaisemmin koko ajan se, että on ollut rahaa, on ollut "ihan jees", mutta nyt se oli mitä suloisinta ja turvallisinta. Kun on vieraassa maassa eikä tietoa poispääsystä eikä yösijaa eikä paikallistuntemusta, oli melko turvallista tietää, että voi ottaa taksin hotellille ja ostaa lentoliput Suomeen. Muuten olisi ollut melko ikävää säätöä tiedossa. Oli siis todella kiva reissu, mutta loppua kohden vähän tiukka. Mahdoton mitenkään koherentisti analysoida tollasta pläjäystä. Ehkä palaan siihen aikanaan. -- Ostin lentokentältä Steven Hallin Raw Shark Textsin joka oli todella loistava. Ja kiusaavaa. Nyt jonkun kanssageekin pitäis aika äkkiä lukea se tai mä tuun hulluksi. Tuo kirja ei kaipaa pelkästään analysointia ja keskustelua, vaan kaivelua ja tökkimistä ja runkkaamista ja koko shebangia. Ilmoittautukaa äkkiä. -- Yksi asia, joka vaatisi todella tiukempaa analysointia, on "mainostalous" tai oheistuotetalous tai joku sen sellainen. Siis Ryanair ja googlen adsense ja kaikki sellanen. Ryiskä sanoi, että lopulta ne aikoo tarjota ilmaisia lentoja (jo nyt osa lennoista on käytännössä sellaisia, Lontoosta Dubliniin maksoi jopa punnan), sillä oikea raha tulee kuitenkin acteringista lennoilla, hotellidiileistä, busseista, mainoksista, kaikesta siitä. Dublinin leffateatteri myi korttia, joka maksoi 18 euroa, jolla saa käydä kuukaudessa leffassa ihan niin paljon kuin sielu sietää. Koska yksittäinen leffakäynti maksaa noin 9 euroa, niin joko ne laskee, että leffassa käydään kaks tai alle kertaa kuussa, tai sitten, että myös elokuvissa oikea raha tulee popkornista. Vähän niinkuin mäkkikin tekee kait käytännössä kaiken voittonsa kolasta ja ranskalaisista. Hampurilainen on vaan se sisäänvetotuote. (tai oikeastaanhan mäkki vaan vuokraa brändiä, liikeideaa ja tiloja ja keittiökalusteita franchising-yrittäjälle). Mut siis, tässä on jotain, joka vaivaa mua jostain syystä suunnattomasti, ja pitäisi saada se ulos. Jos opiskelis taloustieteitä, tätä mä tutkisin.



	2007.07.12 23.16 Pubissa Irlannissa Hei taa t´äältä. Tänään käytiin uskomattomalla rannalla, ja pubissa, joka oli jokseenkin huomattavasti pienempi kuin meidän olohuoneemme. Ranta oli hieno, sinne ajtettiin vuoren reunaa pitkin ja sellaiset suunnattomat vihreöt möhkäleet nousivat molemmin puolin, vesi oli turkoosia, ´kylmöö ja huomattavan aaltoista ja uskomattoman hienoa, ja rannan poikki kulki pieni joki. Uskomaton paikka. Kaisa sanoi, että asuisi mielummin paikassa, jossa olisi tuollaisia mestoja, kuin maassa, jossa suihkut toimivat. Venlan kanssa oltiin eri mieltä. Pubi oli pieni, vanha ja haisi turpeelle, niin kuin koko paikka. Tiellä oli lampaita ja pässejä, joihin on sprayatty täpliä tunnistamiseksi. Juotiin teetä olohuoneessa ja lehmäö ammui ikkunan alla. Weird shit. Outo on myös tätini mies, joka ei juuri puhu, Yritetään ouhua englantia sen takia, mutta ruhalta tuntuu. Venla joi pubissa Guinnessia ja on tulossa kipeäksi. Huomenna kaupunkikiertelyä ja ylihuoenna Dublin. Ehkä huomenna kuvia. Veikko



	2007.07.11 20.17 Brighton & Irlanti Hei vaan, matkatoimittajanne täällä taas. Kuten jostain on voinut ehkä päätellä, meni yksi ilta Brightonissa aika railakkaissa tunnelmissa, vaikka en missään olosuhteissa tunnustakaan olleeni niin humalassa että olisin kävellyt liikennemerkkiä päin. Mut Gary oli hauska, ikuiset ressujutut siedettiin Kaisan kanssa huvittuneesti ja kaikki oli hyvää hauskaa ja kaunista. Paitsi aamulla. Ihan hirveä olo, pystyin tuskin kävelemään ja 11 tunnin matka edessä. Junassa nukuin, tai ainakin näin kummallisia näkyjä ja heräsin kymmenen minuutin välein juomaan ihanaa vettä. Vesi ja minä, ah. Tärinäkin hävisi. Päivä ei silti ollut mitään matkan kohokohtia, sillä matkustettiin siis sen ainana taksilla, junalla, metrolla, toisella junalla, lentokoneella ja autolla. Saavuttiin vihreälle saarelle hyvin unisissa tunnelmissa, joita tavallaan vahvistivat lampaat,joita harhaili tiellä ja tienvierustoilla kun ajoimme Kaisan ja Veikon tädin Outin kyydissä kohti Achill Islandia. Tää paikka on aika uskomaton. Eilen oltiin koiran kanssa kävelemässä rannalla ja huhuhu, kummallakin puolella on sellainen valtava vuori, joita pitkin pilvet kiipeää. Sitten on meri, ja pieni idyllinen kylä. Lampaita kaikkialla, myös kylän keskellä. Kuvia seuraa. Tänään on satanut, joten ollaan nukuttu ja lööbailtu. Venla Tätini Outin talo on kummallinen ja kaksikerroksinen, pihalla kasvaa palmuja tai jotain sen kaltaisia ja lehmät elämöivät viereisessä puistikossa. Niiden kanssa on ihan kiva kommunikoida. Täällä on muutekin paljon uskomattomia eläimiä, maailman kaunein koira Cordy ja kaksi jotain kissaa. En mä tiedä sellasista. Kolme päivää Achill Islandissa tuntuu hieman pitkältä ajalta, mutta siitäkin selvinnemme loistavasti. Harmi vain, ettemme tunne enempää korttipelejä. Englantilaiset toffeet on syöty ja talosta löytyy vain pussiteetä, mutta uskomattomat maisemat yllättävät joka vilkaisulla. Aiemmin päivällä Venla totesi osuvasti, et kaikki muuttuu vitun ärsyttäviksi matkoilla, kukaan ei halua jakaa kortteja tai laittaa lämmitystä päälle. Lauantaina edessä Dublin ja ehkä iltaleffa, lento kotiin ja muuta mukavaa. Kaisa Veikolla vahva mökkifiilis. Paitsi et ollaan Irlannissa.



	2007.07.10 03.10 LOL Brighton, Englanti on ihan tulessa, Garyllä on luksuriöösi rantamesta josta näkyy ranskaan (melkein), Brightonin baarit ovat kivoja, sneakkasin taas kerran siskoni baarukseen, Venla oii humalassa (ei ehkä ollut ainoa) ja niin edespäin. Oli todella ykkösluokan ilta. Saatiiin vielä fisukset ja chipukset matkan varrella ja nyt on paha olo (tosin lähinnä juuri näiden viimeksi mainittujen takia) Ja täällä on netti! Täältä kuvia, toistaiseksi suunnattomia... Tää on niin jännää kun matka koostuu niin monenlaisista eri osioista, nyt mennään suvun luokse irlantiin (lento 12 h kuluttua), takana shoppailua ja omatoimista chillausta lontoossa, opastettua menoa oxfordissa ja tällasta, hmm, enemmän tällaista Brightonissa. Ihana reissu <3<3<3. Toivottavasti kuvat wörkkii. Ja Aatu, tottakai mulla on tietokone mukana, ei se oo mitään raahamista. Sen takia hankitaan maitopurkin painoisia tietokoneita, että niitä voidaan kantaa mukana aina ja kaikkialla. Veikko



	2007.07.09 11.36 LOTR, Oxford, Chinatown LOTR Käytiin siis katsomassa Lord of The Rings -musikaalia. Äärimmäisen ristiriitaista. Se oli uskomattoman huono, niin kuin moni on maininnutkin. Tavallaan. Toisaalta se oli myös täysin uskomattoman hyvä. I'm not contradicting myself. Siis näyttelijätyö oli tosi huonoa ,Gandalf uhosi ja säntäili, Aragorn ei osannut laulaa, entit seiso paikallaan ja mölisi kaksi minuuttia eikä tehnyt mitään muuta... Kaikki oli hoidettu vähän juosten (yllättäen, olihan tohon kolmeen tuntiin ängetty kaikki kolme kirjaa... ) Lisäksi sovitus oli vähän huono, niillä ei ollut ollut pokkaa laittaa lauluja oikeasti merkittäviin kohtiin, vaan vähän sellaisiin antiklimaattisiin välifiilistelyihin, mikä vähän söi tunnelmaa. Galadriel oli muuten ainoa joka osasi oikeasti laulaa. Mutta mutta. Kaiken tämän voi melkein antaa anteeksi, sillä lavastus ja muu tuotanto oli niin TÄYSIN USKOMATTOMAN MAKEETA. Aivan hillitöntä jopa. Lava pyöri ja kääntyi ja siitä nousi oaljoa ja örkit hyppivät ekstrajaloilla voltteja ja itse lavastuspuuhässäkkä tunki ulos lavalta katsomon puolelle, örkit nuuskivat ympäri katsomoa kuumottelemassa ihmisiä, lavalla lenneltiin ja sukellettiin ilmassa ja Balrog oli stroboineen tosi vakuuttava. En ole koskaan nähnyt mitään noin siistiä. Siis teatterilavastusta. (okei, se myös maksoi ilmeisesti 12 miljoonaa £...) Muutenkin teatterikulttuuri on uskomatonta. Se, että täällä menee samaan aikaan ainakin Billy Ellliot, chicago, Leijonakuningas, LOTR, Mary Poppins ja tuhat muuta tarkoittaa, että mekin saatiin vielä ihan kohtalaiset paikat, vaikka ostettiin flabat vasta pari tuntia ennen näytöstä. Uskomatonta. Kuvia ja lisää myöh. Veikko OXFORD EIlen vierailimme humanismin ytimessä. Oxford on siis suunnilleen Turun kokoinen rauhallinen joenvarsikaupunki, jossa neljännes ihmisistä opiskelee Oxfordin yliopistossa. Aivan uskomattomia rakennuksia. Metsätalo tuntuu maailman ankeimmalta loukolta tämän jälkeen, eikä Helsingin yliopiston päärakennuskaan varmaan näytä enää miltään. Oxfordissa on kuulemma eniten julkaisseita kirjailijoita per nelimetri, ja sen voi kyllä uskoa. Siinä ympäristössä voi unohtaa ulkopuolisen maailman täysin ja keskittyä vaikka niihin yhdeksään miljoonaan kirjaan, jotka koulun kirjasto yhteensä suunnilleen käsittää. Kappelissa oli Tolkienin rintakuva yms. Joka puolella on siis taloja ja kirkkoja jostain 1200-1400 luvulta, nykyaika näkyy ainoastaan siinä että niissä rakennuksissa on myös toimivat nettiyhteydet. Huhhuh, sanon. Kuvia seuraa myöhemmin. Rakennuksia ympäröivät vehreät suuret puut, kynsisaksilla parturoidut nurmikentät ja pienet puutarhat, joissa pelataan rauhallisesti krokettia ennen iltapäiväteetä ja päivittäistä kirjakauppavierailua. Mm-mmm. Venla CHINATOWN Etsittiin eilen Fish & Chips -mestaa Piccadilly Cirkuksen luota. Ei oikein ottanut löytyäkseen, onneksi.Sattumalta eksyimme Chinatowniiin, sellainen katu jossa on molemmissä päissä maketa portit ja paljon kiinalalisia ravintoloita, pelihalleja, karaokepaikkoja jne. Menimme syömään Royal Dragon-nimiseen mestaan (uskomatonta.) Se oli kiinalaiseksi suorastaan uskomattoman tyylikäs, hjarmaat tuolit ja seinät ja styylikäs meininki muutenkin. JA SE RUOKA. Pekingin ankkaa, kung po -kanaa, sweet & souria - eli perusjuttuja, mutta IHANIA, suorastaan käsittämättömän hyviä. Jälkiruokasi ihana kova pehmeä maukas makea suloinen Creme Brulee ja kannullinen jotain niiden outoa mutta todella hyvää coctailia... olimme taivaissa. Kiinalaisessa taivaasssa. Naapuripöydässäkin oli pari semisuomalaista, jotka söivät antaumuksella ja oli ihanan yletön olo. Tossa mestassa kävi myös "ihan oikeita" kiinalaisia, mikä oli miellyttäävää... Ja taksilla hostellille. RULES. Nyt Brightoniin, huomenna irlantiin. Veikko



	2007.07.07 15.40 Lontoo lisää Koin eilen uskonnollisen kokemuksen. Raahauduimme läpi Selfridgesesin, Oxford streetin ja tuhannen ostoshelvetin ja taistelimme tiemme Tate Moderniin, jota kolusimme tunti tolkulla. Olimme aivan puhki. Muut luovuttivat, menivät ratsaamaan kauppaa edes takaisin, mutta minun oli pakko taistella tieni pyhiinvaellusmatkalle. http://homepage.mac.com/mag16/UniversityWebPage/vacantPositions/ImagesVacant/summertime.jpg. Jackson Pollockin Summertime 9A sisältää kaiken. Siinä on liike, historia, harmonia ja kaaos, noi mustat on tanssijoita niinkuin noi harmaat niiden takana. Kokemus oli vaikuttava, mutta varmasti myös väsymyksen takia. Ostettiin viisi paria kenkiä, sekalaisia asusteita, laukkuja ja paitoja ja kuusi erilaista vanukasta iltaa varten. On niin hämmentävää kun kaikki paikat ovat auki koko yön, ja saa vaikka shamnpanjaa ja kirsikoita keskellä yötä. RULES. Miksei kotona? Tänään takana Harrods (uskomaton!), edessä Lord Of The Rings -musikaali (toivottavasti uskomaton.). Veikko



	2007.07.06 16.50 London calling Hyvin näköjään pärjää, vaikka ei katsokkaan missä hostelli oikeastaan sijaitsee ja harhailee keskellä yötä sitä etsien ympäriinsä... Ja hostelli on, no sellainen, että meidän kello soi kahdeksalta aamulla että päästäisiin pois sieltä ja mahdollisimman paljon actionia päivään. Jos etsisi jotain oikein ekstriimiä, voisi viettää päivän hostelin hurmaavan reseptionistinaisen kanssa. Toisaalta, eilinen Earls Curtin tubestationilla kuultu hätäkuulutus jossa kaikkia matkustajia pyydettiin poistumaan asemalta, riittänee tämän reissun jännitykseksi. Tänään ohjelmassa on lähinnä shoppailua, taidetta (tate modern) ja kahviloissa lojumista. Kaisalla on jo uudet tennarit, ja kohta on aivan pakko saada uusia neuletakkeja. Lisäksi kaikenlaisia herkkuja kertyy jostain koko ajan mukaan, kuten joka maun rakeita, karkkipopcornia, leipiä, suklaa-likööri tahnaa yms. Lontoo on rules, tosin Veikko kyllä kuolee tähän vaatekauppojen määrään. Mutta se on kai se valkoisen miehen taakka. Ja huomenna, me mennään katsomaan LOTR-musikaalia! Kelatkaas SITÄ! Vaikka se olis kuinka huono, en piittaa. Sweet ja ihanaa. On muutne jännittävää olla ulkomailla, jossa ymmärtää kaikkea ja kaikki kyltit on ymmärrettävällä kielellä jne. Ja tää on kyllä tosi segregoitunut mesta, en oo nähny vielä yhtään valkoihoista syntyperäistä brittiä missään tiskin takana palveluammatissa, kaikki on joku tummia tai itäeurooppalaisia tai intialaisia tai jotain. Weird Shit. Huomenna kuvia ja muita herkkuja. t: kaikki me kolme



	2007.04.22 01.26 Meri oli, ja meri oli yksin. Koko avaruudessa killuva pallura oli tyystin meren peitossa, niin tarkkaan, että sen kutsuminen mereksi oli lähes mieletöntä. Eihän ollut mitään, mikä ei olisi ollut merta. Tai oli sentään. Yksi naurettava kivenmurikka, joka ihan silkkaa yksinäisyyttään olla kyhjötti jossakin kaukana kaukana täältä. Ja sillä yksinäisellä saarella kyhjötti pieni tyttö, josta oli vielä tuleva meidän kaikkien äitimme. Tytöllä oli kylmä, märkä ja nälkä, eikä mikään tässä surullisessa ja yksinäisessä maailmassa muistuttanut häntä mistään,mitä oli ollut aiemmin. Tyttö käpertyi pienelle kerällä ja itkeä tirautti muutaman kyyneleen, mutta ei siitä ollut apua. Eivät salamat ja aallot osaa lohduttaa, silloinkaan kun sitä eniten tarvittaisiin. Aikansa kyhjötettyään tyttö päätti tarkastaa maailmansa rajat. Päättäväisesti hän nousi pystyyn ja harppoi rantaan. Ja niin päättäväinen oli hän, että kokonaan jätti huomaamatta ne kaksi syvää lampea, jotka syntyivät niihin kohtiin kalliota, joihin hänen kyyneleensä osuivat. Tyttö käveli koko saaren ympäri, sillä se ei ollut iso saari, pelkkä erehdyksessä syntynyt kivenmurikka. Paljoa ei ollut nähtävää. Meri velloi rauhattomana joka puolella, aallot löivät rantaan ja taivas salamoi. Meri oli rannaton ja syvä ja kylmä ja selvästi jotenkin epäystävällinen.Tyttö tunsi palan kohoavan kurkussaan taas. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan aikonut alistua. Hän nousi seisomaan, suuntasi katseensa kohti kaukausuutta ja lauloi. Hänen laulunsa oli kirkas ja surullinen, mutta myös vahva ja peräänantamaton. Itse ilma pysähtyi sitä kuuntelemaan, ja aaltojen pauhu lakkasi tyystin. Se oli ensimmäinen laulu jonka tämä vetinen kolkka oli koskaan kuullut. Päästyään laulunsa loppuun tyttö tunsi olevansa janoinen, pohjattoman janoinen. Hän säntäsi rantaan ja täytti suunsa merivedellä vain huomatakseen, ettei sitä voinut juoda. Tyttö nousi ja harppoi epätoivoisena ympäri luotoa, sanoinkuvaamattoman janon polttaessa hänen sisimpäänsä. Ja silloin hän tuli kahden pienen lammikon luokse. Tyttö toki hämmästyi syvästi, eihän sellaisia ollut aiemmin täällä ollut! Mutta siitä välittämättä hän kumartui lammikoista matalamman ääreen ja joi sen tyhjäksi. Meren pauhu oli alkanut uudestaan, jos mahdollista entistäkin voimallisempana, ja tuuli riepotteli pienen tytön tukkaa. Juotuaan lammen tyhjäksi tyttö tunsi olonsa oudoksi, samaan aikaan päättäväiseksi ja haaveilevaksi. Hän sulki silmänsä ja näki edessään maan, ei pelkän surkean luodon, vaan suuren, kauniin mantereen, joka oli kauttaaltaan vihreiden kasvien peitossa ja jossa hän ei joutusi enää koskaan olemaan yksin. Ja suljettujen silmiensä takana hän näki valon loistavan koko maailman yllä, lämmittävän valon joka veisi pois tuulen kylmyyden ja kesyttäisi meren ja saisi kasvit kasvamaan. Ja saaman aikaan kun ihanat näyt tulvivat hänen päässään, hän huomaamattaan alkoi taas laulaa. Pienet melodianpätkät purkautuivat hänen huulilaan, mikä oli iloinen, mikä surullinen, ja mikä kaikkea sitä yhtä aikaa. Eikä sellaista laulua ole sen koomin kuultu. Kaikkialle, minne hänen sävelensä osuivat, syntyi ihania asioita.Jokainen sana, jonka hän huuliltaan päästi, kivettyi asiaksi. Hänen luotonsa alkoi loistaa leskenlehdistä keltaisena, ja taivaan harmaan peitteen välistä vilahti pieni hento auringonsäde. Ja tyttö lauloi lisää, yhä edelleen hän puristi silmiään yhteen niin kovaa, että melkein sattui, ja kuvitteli yhä hurjempia asioita. Ja hän lauloi voimallisemmin ja voimallisemmin, ja tuintui ihan kuin hän olisi samalla kasvanut kasvamistaan. Ja meri oli hiljaa, kuin hyväksyen kohtalonsa, se kuunteli ja väistyi. Syvyyksissään se tiesi, että sen valtakausi lähtisi tästä murenemaan pala palalta, eikä enää pitkiin pitkiin aikoihin olisi mikään entisensä. Ja kuitenkin samaan aikaan se tiesi, että kaikki mikä näin syntyy, palaa vielä aikanaan mereen, ja ettei mikään voisi lopullisesti sitä voittaa. Sen takia se ei ollut surullinen tapahtuneesta. Mutta Tuuli ei ollut hiljaa. Aluksi se kuunteli tytön laulua hämmästyneenä ja kauhistuneena. Mutta sitten se ymmärsi leikin jujun. Se tuuli, kuten kaikki tuulet sen jälkeen, oli näet nopea ottamaan kiinni uusista asioista. Ja kun tyttö lauloi, tarttui tuuli sanoihin ja kirjaimiin ja sekotti niitä keskenään ja kuljetti paikkoihin, joihin ne eivät olisi osanneet ja muokkasi kokonaan uusia lauseita pienen tytön antamista aiheista. Ja niin oli suuri tytön hämmästys, kun hän lopulta avasi silmänsä ja näki maailman. Se, mitä hän näki, muistutti kovasti sitä, minkä hänen päänsä oli keksinyt, mutta paljon muutakin siinä oli. Monta erilaista väriä ja kaikenlaisia kummallisuuksia, joiden nimiä tyttö ei tiennyt. EIkä maa ollut yhtenäinen. Tyttö huomasi, että hänen pieni luotonsa oli kasvanut huikaisevasti, mutta että muuallakin oli maata ja siinä välissä lisää merta. Tätä hän ei ainakaan ollut ajatellut: kuinka hän nyt pääsisi kurkistamaan jokaiseen koloon ja leikkimään jokaisen eläimen kanssa? Mutta paljon oli hänen näyistään tuttuakin, niin paljon, että hän tunsi olonsa aivan turvalliseksi ja hyvin, hyvin väsyneeksi. Maahan hänen jalkojensa alle oli kasvanyt paksu sammalmatto, ja hänen yläpuolellaan ja kaikkialla ympärillään kasvio puita, joissa oli hyvin makean näköisiä hedelmiä, ja niin huumaavan punaisia kukkia, ettei se tuntunut olevan tottakaan. Tyttö poimi hedelmän puusta ja käpertyi lammen rannalle, puun juurten muodostamaan mukavaan pikku koloiseen mussuttamaan hedelmaanäsä ja ihmettelemään kaikkea tapahtunutta. Hedelmä oli hyvää ja mehukasta, ja meri (joka oli jo leppynyt ja sopeutunut uuteen osaansa) kohisi rauhoittavasti pienen matkan päässä. Pieni kirkasvärinen lintu lehahti paikalle jostain ja laulaa liukautti mitä sievimmän pienen sävelmän. Ei kulunut kuin pieni hetki, ja pikku tyttö oli jo nukahtanut syvään uneen. Aamulla hän lähtisu seikkailemaan, ja ottaisi selvää mikä tämä maa oikein oli paikkojaan, mutta se on kokonaan toisen tarinan aihe, ja sen te saatte kuulla joskus myöhemmin.

[ << Previous 25 ]
[ Veikko Eranti - blogi ]

Advertisement